Tulostettava versio

Lahden Cumulus-hotellien uudistusten ensimmäinen vaihe on valmistunut

19.3.2012

Tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan juhlivan Lahden Cumulus-hotellin uudistusten ensimmäinen vaihe, hotellin vastaanoton uudistaminen, valmistui helmikuussa. Hotellihuoneiden muutostyöt aloitetaan huhtikuun alussa ja ne valmistuvat syyskuuhun mennessä. Näiden lisäksi hotellin aulakerrokseen valmistuu yksi uusi kokoustila 25 henkilölle sekä ravintolakabinetti, joka toimii myös kokoustilana, 14 henkilölle. Vastaanoton laajenemisen vuoksi hotellin osoite muuttuu ja uusi osoite on Kauppakatu 10.

Kauppakeskus Trion yhteydessä sijaitseva Cumulus Lahti on valmistunut vuonna 1992. Nyt tehtävien uudistusten kokonaisinvestointimäärä on noin 2 milj. euroa.

Cumulus Lahti

Uusi hotelli ja uudistuksia yhdeksässä Cumulus-hotellissa

Cumulus-hotelliketju panostaa vuonna 2012 voimakkaasti hotelliensa uudistamiseen. Kesällä avautuu Tampereen Postitalon viereen Rautatienkadulle uusi Cumulus-hotelli. Vuoden 2012 aikana Restel Oy investoi myös yhdeksän muun Cumulus-hotellin uudistamiseen. Uudistettavia hotelleja ovat Lahden Cumuluksen lisäksi Cumulus Turku, Cumulus Pori, Cumulus Seinäjoki, Cumulus Kuopio ja Tampereen Cumulukset Koskikatu ja Hämeenpuisto. Näiden lisäksi lisäkapasiteettia tulee Helsingin Kaisaniemen ja Hyvinkään Cumulus-hotelleihin.

Lisätiedot:

Toimialajohtaja Jari Laine, Restel Oy, puh. 0400 716 883,
jari.laine@restel.fi
Aluejohtaja Kari Viitamäki, Restel Oy, puh. 0400 638 804,
kari.viitamaki@restel.fi
Brand Manager Samuli Heiskala, Cumulus Oy, puh. 050 382 2442,
samuli.heiskala@restel.fi

Kuvat: www.restel.fi/images

www.cumulus.fi, www.restel.fi