Cumulus City & Resort haluaa olla Suomen lapsiystävällisin hotelliketju

Uudistettu Cumulus City & Resort -hotelliketju saa oman maskotin. Pouta Pupun myötä hotelliketju haluaa palvella lapsi- ja lapsiperheasiakkaita entistä paremmin.

Tulevana kesänä Cumulus City & Resort -hotellit saavat ikioman hahmon: Pouta Pupun. Kyseessä on lasten ikioma hahmo, joka viihdyttää asiakkaita ja tekee pienten hotellikokemuksesta ikimuistoisen. Pouta Pupu helpottaa myös vanhempien lomaa tarjoamalla lapsille tekemistä.

”Suomalaisista 40 % asuu lapsiperheissä, ja 0–14-vuotiaita on Suomessa lähes 900 000. Kyseessä on meille tärkeä kohderyhmä, ja Pouta Pupu on aurinkoinen lisä Cumulus-hotelleihimme”, kertoo Brand Manager Elina Falzon.

Pouta Pupu tulee näkymään kesästä lähtien hotellien auloissa, ravintoloissa, leikkialueilla sekä käytävillä. Kesän aikana kaikille Cumulus City & Resort -hotellien lapsiasiakkaille jaetaan omat Pouta Pupun puuhakirjat.

Pouta Pupu järjestää ohjelmaa Laajavuoressa

Pouta Pupun lanseeraus on osa suurempaa kokonaisuutta. Rantasipin ja Cumuluksen yhdistyttyä tammikuussa Cumulus City & Resortiksi alkoi uudessa ketjussa vauhdilla uusiutuminen. Jyväskylän Cumulus Resort Laajavuoressa pilotoidaan isomminkin erilaisia lapsille ja nuorille suunnattuja konsepteja, ja parhaat niistä viedään myös ketjun muihin hotelleihin.

”Olemme hiihtolomista lähtien tarjonneet Laajavuoressa lastenohjelmaa vähän samalla tyylillä kuin risteilyillä. Saimme siitä niin hyvää palautetta asiakkailta, että päätimme panostaa isosti lastenohjelmaan koko koulujen kesäloma-ajalle”, kertoo Restelin viihdepäällikkö Lauri Domnick.

Hotellissa leikitäänkin koko kesän läpi Pouta Pupun tahdissa. Eri päivinä ohjelmaan kuuluu mm. askartelukerho, seikkailurata, musiikki- ja satutuokioita ja taikatemppuja. Lisäksi hotelliin on pystytetty värikäs Pouta Pupun pomppulinna.

Pouta Pupun löytää kotinsa hotellista

Pouta Pupu ei halunnut olla kuin muut pehmolelut. Se haaveili seikkailuista lelulaatikon ulkopuolella. Eräänä päivänä Pouta Pupun haaveet toteutuivat, kun se tipahti loman päätteeksi keskelle hotellin aulaa.

Tästä alkoivat Pouta Pupun jännittävät seikkailut Cumulus City & Resort -hotelleissa.

Pouta Pupun suunnittelijoina ovat rautaiset lapsiperheosaajat AD Johanna Nordblad sekä KTM Merja Forsman. Johanna Nordblad on jääsukeltaja sekä hahmoihin erikoistunut suunnittelija ja kuvittaja. Merja Forsman on lapsiin ja perheisiin erikoistunut tuottaja, toimittaja ja markkinoinnin KTM.